Filippiinit

Filippiinien tasavalta on trooppinen saaristovaltio Kaakkois-Aasiassa, saarten pääkaupunki Manila sijaitsee Manilanlahden itärannalla Luzonin saarella. Espanjalaiset siirtomaavalloittajat perustivat ja hallitsivat kaupunkia yli kolme vuosisataa, he kutsuivat Manilaa nimellä Intramuros eli muurien ympäröimäksi kaupungiksi. Nykypäivänä kaupungilla ei ole varsinaista keskusta vaan Metro Manila muodostuu Manilan, Makatin, Pasayn, Quezonin, Caloocanin ja Pasigin kaupungeista sekä 12 muusta kaupungista.

Tähän valtavaan, 10 miljoonan asukkaan metropoliin voi tutustua Jeepney ajoneuvojen kyydissä, nämä ovat vanhoja amerikkalaisia jeeppejä, jotka on koristeltu mitä värikkäimmillä maalauksilla. Manilasta kannattaa lähteä myös tutustumaan Filippiinien upeisiin maisemiin, kuten esimerkiksi kauniiseen Boracayn saareen.