Lapsella on oltava matkustettaessa oma passi 25.6.2012 lähtien

Lapsella on oltava oma passi matkustamista varten 25.6.2012 lähtien. Lapset eivät voi enää matkustaa siten, että nimi on lisätty vanhempien passeihin.

Passin henkilökohtaisuusvaatimus johtuu Euroopan unionin vuoden 2009 passiasetuksen muutoksesta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 444/2009 jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen turvatekijöitä ja biometriikkaa koskevista vaatimuksista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2252/2004 muuttamisesta). Asetusmuutos edellyttää, ettei passissa voi olla merkittynä kuin yhden henkilön tiedot. EU:n jäsenvaltioille annettiin siirtymäaikaa kolme vuotta ja se umpeutuu 25.6.2012.

Suomessa myönnettiin vielä elokuussa 2006 passeja, joihin vanhempien lisäksi voitiin merkitä myös lapset. Nuo passit ovat edelleen voimassa olevia 10 vuoden passeja, joissa ei ole biometrisiä tunnisteita. Kesäkuun 26. päivästä lähtien vanhoja 10 vuoden passeja voidaan käyttää niihin merkittyyn viimeiseen voimassaolopäivään saakka normaalisti passin ensisijaisen haltijan eli vanhemman osalta. Passiin merkityillä lapsilla ei mainitun päivämäärän jälkeen ole kuitenkaan enää matkustusoikeutta tällä passilla.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden suhtautuminen siirtymäajan umpeutumiseen saattaa vaihdella, erityisesti ensimmäisten kuukausien aikana. Osa jäsenvaltioista on kuitenkin ilmoittanut, että ne toteuttavat rajoillaan valvontaa asetuksen mukaisesti välittömästi siirtymäajan umpeuduttua. On myös huomioitava, että esimerkiksi lentoyhtiöt soveltavat EU-lainsäädäntöä omassa toiminnassaan tarkastaessaan matkustajien matkustusoikeuden lennolle lähdettäessä.