Kuuma ja kuhiseva Delhi koukuttaa kunnolla

Teksti: Kai Jauhiainen

Häkellyttävä, kuhiseva, ihastuttava, raivostuttava Delhi ei jätä kylmäksi. Kaupunki on joutunut historiansa aikana lukuisia kertoja luoteesta tulleiden valloittajien käsiin ja jokainen hyökkääjä on jättänyt kaupunkiin omat jälkensä. Hattu päähän, vesipullo mukaan ja matkaan! Kaupunkiin kannattaa tutustua rauhallisesti, sillä keskikesän helle ja katujen tungos on mykistävää. Vaan uteliaan matkailijan Delhi palkitsee ylenpalttisesti.

1. Qutb Minarin minareetti

Delhin eteläosassa sijaitseva Qutb Minarin minareetti kertoo islamin merkityksestä Delhille vaikka vanha Intia onkin nyt jakautunut hindujen Intiaan ja muslimien Pakistaniin ja Bangladeshiin. Upea 73 metriä korkea torni pystytettiin vuonna 1368. Ylhäällä on näköalaparveke, mutta portaat on suljettu turvallisuussyistä.

2. Quwwat-ul-ilmam-Masjidin moskeija

Qutb Minaretin vieressä sijaitsee raunioitunut Quwwat-ul-ilmam-Masjidin moskeija. Moskeijan pihalla on 7 metriä korkea rautapylväs 300-luvulta. Pylväs ei ole ruostunut 1600 vuodessa.

3. Lal Qila linnoitus

Vanhaa Delhiä hallitsee Punainen linnoitus Lal Qila vuodelta 1648. Rakennusmateriaalina on punainen hiekkakivi ja erään teorian mukaan arkkitehti on sama kuin Taj Mahalilla. Varmuutta tästä ei ole, mutta vaikuttava Lal Qila on. Linnaan pääsee länsisivustalta basaarikujaa pitkin. Ikävä kyllä valloittajat ja aika ovat tehneet ikävää tuhoa linnoituksessa, mutta se on silti näkemisen väärtti ja Delhin lomapäivien ehdoton MUST. Esimerkiksi Diwan-i-Khas, yksityinen vastaanottosali on yhä kaunis pylväineen.

4. Qal´a-i-Kuhna-Masjidin moskeija

Qal´a-i-Kuhna-Masjidin moskeija vuodelta 1541 edustaa hienostunutta persialaistyylistä arkkitehtuuria.

5. Humayunin hauta

Humayunin hauta on moguuliarkkitehtuurin mestariteos ja se on ollut myös Taj Mahalin esikuvana. Paikka huokuu  rauhaa ja siinä on onnistuneesti yhdistetty eri materiaaleja eri värisestä hiekkakivestä valkoiseen marmoriin.

6. Raj Khat muistomerkki

Mahatma Gandhin muistomerkki Raj Khat löytyy vanhasta Delhistä joen rannalta. Miellyttävän pelkistetyn, vaikuttavan muistomerkin vieressä on museo, jossa voi tutustua Gandhin elämäntyöhön.

7. Jama Masjid moskeija

Perjantaimoskeijaan, Jama Masjidiin kannattaa tutustua aamulla tai illalla, sillä sisäänkäynnin pyramidimaiset portaat ovat liian rankka urakka keskipäivän paahteessa. Pylväiköt reunustavat pihaa ja rukoussali on vaikuttava.

8. Jantar Mantarin observatorio

Jantar Mantarin observatorio on vuodelta 1724 ja se on yksi Delhin omaperäisimmistä nähtävyyksistä. Arkkitehtuuri on nimittäin absurdia – on portaita, jotka eivät johda mihinkään ja ikkunoita, joiden takana ei ole mitään. Dalimaista ajattelua 200 vuotta ennen Salvador Dalia! Kupoli toimii aurinkokellona, joka näyttää kellon puolen sekunnin tarkkuudella.

9. Hanuman Mandir temppeli

Jantar Mantarin läheltä löytyy Hanuman Mandir – Apinakuninkaan temppeli. Moskeijoiden vastapainoksi on hyvä käydä tutustumassa hindutemppeliin ja Hanuman Mandir esittelee kansanomaisen hindulaisuuden elämäniloista, parasta puolta. Hanuman on ystävällinen hindujumala ja siksi kukaan ei vahingoita vahingossakaan temppelissä viliseviä langureja ja makeja.

10. Taj Mahal muistomerkki

Sokerina pohjalla on Taj Mahal. Taj Mahal sijaitsee Agrassa Delhin ulkopuolella, mutta käynti Delhillä ei ole täydellinen ilman tutustumista Taj Mahaliin. Taj Mahalia sanotaan joskus rakkauden monumentiksi, sillä Shah Jahan rakensi sen kuolleelle puolisolleen Mumtaz Mahalille. Jo pelkästään Taj Mahalin puutarhoihin vievä portti on itsenäinen taideteoksensa. Puutarha symbolisoi paratiisia, jonne Mumtaz Mahal on siirtynyt. Tummat sypressit ja valkoinen marmori ovat kaunis yhdistelmä. Itse hautamuistomerkki on mykistävä. Taj Mahal on vaikuttava kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina.